Ja mähän päätin pistää toimeksi, mutta ei oo helppoa ei. Oon aika hyvin pystynyt siirtää mun kaikki ajatukset Ghanasta tonne jonnekki sivummalle, sillä on se vaan vieläkin vaikeeta ajatella sitä vuotta. Mikä siis oli, elämäni rankin, mutta paras vuosi! Joten kirjotin nyt vaan ihan muutaman asian mitkä tuli heti meileen :)
Kun mä lähdin Ghanaan, olin tietty urpona miettiny kuinka tulen sinne ja saan esim kepillä lyömisen lopetettua sun muita juttuja. Ja mä tajusin, että ei, en mä pysty sellaista muuttamaan. Se on ollut niillä niiin kauan, että ei tällänen nuori obrunityttö asialle pysty mitään tekemään. (Pakko sanoa tähän väliin, että yks opettaja kyllä vältteli lyömistä viimeseen asti jos olin paikalla, kun tiesi minkä hermoromahduksen sain siitä! Toisaalta, mulla ei ollut mitään arvovaltaa meidän rehtoriin, joka taas saattoi tulla mihin luokkaan tahansa ja lyödä kaikki kepillä hiljasiksi ) Ja sitä oli niin vaikea käsittää, että kuinka ne lapset kestää sellaista. Mutta ne on kasvanut siihen, ne ei tiedä muusta tavasta oppia, enkä mä sellasta voinut saada lopetettua.
Tää kepillälyöminen oli vaan yksi asia, mutta kun vihdoin tajusin sen että, mitä mä oikeesti muka voin tehdä täällä, muutakun tottakai olla jokapäivä mukana ja auttaa pienissä asioissa, niin tajusin ottaa tän matkan mun etsimiseen. Kun mä vihdoin tajusin sen, että mun täytyy tehdä asiat paikallisten tapojen mukaan, niin se oli suuri helpotus ja pystyin vihdoin rentoutumaan ja nauttimaan jokaisesta päivästä.
Nojoo, mut mun on oikeastaan vieläkin vaikee ymmärtää miten tää aika muutti mua. Ainakin se sai mut rohkeammaksi, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä. Mä uskallan vihdoin olla oma itseni, eikä mun tarvi kumartaa muita vaan voin tehdä ja sanoa mitä itse haluun. Mä uskallan olla mä! Tää saattaa kuulostaa pieneltä, mutta ilman Ghanaa ja yksin uuteen maahan muuttamista, mä en olis tälläinen kun nykyään oon. En sano, et kaikki pitää mun muutoksesta, mutta mä oon vihdoin todellakin oma itteni.
Ghanassa näkemäni iloisuus, oli jotain niin mahtavaa. Vaikka heillä ei ollut paljon mitään, mutta se miten iloisia kaikki olivat pienistä asioista sai mutkin aina iloiseksi. Ja kuinka siellä kaikki jakoi omistaan, ei heille edes tullut mieleen esim syödä ruokaansa yksin vaan se pienikin määrä jaettiin muiden kanssa. Samalla pystyi luottamaan siihen, että muutkin jakaa omastaan. Mä muistan ne illat kun lähdin siskojeni kanssa ostamaan meille appelsiineja ja sit leiriydyttiin mun huoneeseen ja syötiin yhdessä. Tälläiset pikkuasiat on oikeesti aika isoja. Mä en todellakaan ollut ennen Ghanaa sellainen joka olisi jakanut omastaan, olin suoraan sanottuna itsekäs. Jos mä ostin omalla rahallani jotai, niin siitähän mä en jaa muille! Mut onneks asia muuttui ja mä tajusin, kuinka itsekäs mä oon joskus ollu. Joten kaikki muistakaan, sharing is caring!
Jotain pikkujuttuja mitkä on jääny Ghanasta, niin ainakin rahan koskeminen vasemmalla kädellä on iso NO. Teen mun elämän vaikeeks heselki, ku aina pitää olla oikee käsi vapaana ja hei kyl mua vähä ärsyttää jos joku antaa mulle vasemmal kädellä sen rahan :-D Tai ruuan syöminen vaan oikeella kädellä, vasemmalla kädellä vaan ei kosketa ruokaan, kiitos. Tai mites sylkeminen, oli ihan normaalia Ghanas syödä kalaa ja sylkee kaikki tikut vaan maahan.. Ja muutenkin kaikki sylkee siellä aika paljon, mikä on ihan normaalia mulle, mut kylhän se täällä aika suoraansanottuna rumannäköstä on.
Kyllähän Ghana on mun ajatuksissa joka päivä, on paljon pieniä asioita mitkä muistuttaa Ghanasta. Toisaalta välillä tuun surulliseksi kun mietin tätä maata, sillä en tiedä tuunko enää palaamaan sinne. Mä haluisin kovasti, mutta kun on niiiin paljon muitakin maita, missä haluan käydä. Käyn taistelua itteni kanssa, että lähteäkö Ghanaan vai muualle. Ja että olisko mikään enää samanlaista kuin silloin, kestäisinkö mä niitä muutkosia mitä on tapahtunut vai haluanko mä muistaa Ghanan ja sen ihmiset tälläisinä ku nyt muistan.. Nyt on muuttunut suunnitelmat, ja toivottavasti huhtikuussa pääsen matkaamaan kuukaudeks maahan jossa en oo vielä päässyt käymään, mutta minne kovasti haluan ;)
Najaa, tiedä nyt vastasinko mä ees oikein tohon kymysykseen, mutta ehkä mä joskus saan aikaseks oikeen kunnolla pohtia et miten Ghana mua muutti.
