Löysin yhden todella hyvän tekstin, missä pohditaan, kuinka vaikeata on palata takaisin kotimaahan. Tuttu-Vieras-kotimaa. Jos olisin tiennyt tän tekstin olemassaolosta ennen kun palasin Suomeen Ghanasta, olisin varmasti ymmärtänyt mun tunteita ja käyttäytymistä paljon paremmin. No onneksi voin hyödyntää tätä, kun sitten tulen takaisin täältä Saksasta.
"Usein paluusokki tuntuu kuitenkin kulttuurisokkia voimakkaammalta ja uuvuttavammalta kokemukselta. Tämä johtunee siitä, ettei paluusokkiin osata varautua. Toisin on ulkomaille muuttaessa. Silloin ihminen tietää joutuvansa stressaavaan ja vieraaseen tilanteeseen ja osaa ennakoida reaktionsa. Sen sijaan harva murehtii kotiinpaluuta samalla tavalla ja osaa varautua vierauden tunteeseen."
Kukaan ei kertonut mulle, että palaaminen kotiin on niin vaikeeta. Vuosi Ghanassa opetti mut tottumaan elämään kehitysmaassa. En osannut odottaa, että palaaminen takaisin kotimaahan olisi vaikeampaa kun tottua elämään kehitysmaassa. Mutta niin se oli.
"Samalla kun he etääntyvät omasta kulttuuristaan, he sopeutuvat isäntä- maan kulttuuriin ja omaksuvat sen arvoja ja asenteita. Uuden maan tavat muuttuvat tutuiksi ja ennustettaviksi. Siihen mennessä, kun kotimaahan paluu tulee ajankohtaiseksi, ulkoimailla asuva on sisäistänyt uudet tavat ja arvot ja toimii niiden mukaan. Vanhaan kotimaahan palaaja ei enää ole se sama henkilö joka lähti, vaan hän on uusien, niin positiivisten kuin negatiivistenkin kokemustensa ja uuden ympäristönsä myötä muuttunut ihminen.
Ulkomailla asuva omaksuu tapoja ja arvoja paitsi paikallisesta kulttuurista myös muiden ulkomaalaisten yhteisöstä. Samanlaisissa elämän- tilanteissa elävät ulkomaalaiset ystävystyvät helposti. Kokemus vieraassa ympäristössä elämisestä yhdistää heitä, vaikka he ovatkin eri maista ja työs- kentelevät eri organisaatioissa. Ihmiset tapaavat usein. He käyvät toistensa luona syömässä ja iltaa viettämässä, he järjestävät puutarhajuhlia ja retkiä. Näin on etenkin kehitysmaissa, joissa vapaa-ajanviettomahdollisuudet saattavat olla todella vähäiset. Ulkomaalaisten yhteisöön on helppo liittyä ja sopeutua. Siitä huolimatta, että ihmiset vaihtuvat usein – vanhat lähtevät ja uusia tulee – yhteisö on tiivis."
Mä totuin afrikkalaiseen kulttuuriin, ruokaan, ihmisiin. Mä opettelin puhumaan Twitä, halusin syödä ruokani käsin enkä lusikalla, opin nukahtamaan vaikka musiikki soi täysillä viereisessä talossa, tervehdin naapureita ja elin tavallista ghanalaista elämää. Tutustuin helposti muihin vapaaehtoisiin, ja meillä oli aina paljon juteltavaa. Meistä tuli todella läheisiä, sillä kaikki oli samassa tilanteessa, mikä yhdisti meitä. Oltiin avoimia toistemme kanssa, ja pystyttiin juttelemaan asioista, mistä en noin vaan voisi jutella edes läheisimpien kavereideni kanssa. Pystyin unohtamaan kokonaan suomalaiset tavat, sillä en mä tarvinnut niitä, mä aloin kasvaa kiinni afrikkalaisuuteen, sillä se oli niin luonnollista.
"Vallitsevaksi tunteeksi tulee ärtymys, jopa vihamielisyys kotimaata ja sen asukkaiden tapoja ja asenteita kohtaan. Ulkomailla ollessaan palaaja on jo ehtinyt omaksua uuden maan arvomaailman, jolloin suomalaisten asenteet ja ongelmat saattavat tuntua mitättömiltä ja vääriltä. Uusien asioiden ja kokemusten jälkeen palaaja arvottaa automaattisesti asiat eri tavoin kuin ennen ulkomaille lähtöään.
Tämä vaihe saattaa palatessa olla huomattavasti intensiivisempi kuin ”tavallisen” kulttuurisokin vastaava vaihe. Palaaja kokee, ettei kukaan ole aidosti kiinnostunut siitä, mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hän on koke- nut. Ja kun kerrottavaa, pohdittavaa ja mietittävää on paljon, tulee väistä- mättä tunne siitä, ettei kukaan jaksa kuunnella. Keskustelunaiheet vaihtuvat toisiksi, vaikka palaajalla olisi vielä paljon sanottavaa jäljellä."
Kun mä palasin kotiin, odotin jotenkin kaikkien olevan todella kiinnostuneita missä olin asunut, millaisia ihmisiä olin tavannut, mikä oli erilaista, olinko tykännyt mun elämästä... Mutta kukaan ei kysynyt multa. Tuntui että ketään ei kiinnosta, sain kuulla tarinoita suomesta, yhä uudelleen ja uudelleen. Ei ne suoraan sanottuna kiinnostanut mua, mulle oli se ja sama mitä suomessa oli vuoden aikana tapahtunut, sillä olin elänyt omaa elämääni toisella puolella maapalloa, josta oli tullut mun koti. Musta tuli se kuuntelija, joka kuunteli odottaen, että ehkä nyt hän vuorostaan kysyy että miten mulla meni. Ja kun joku kysyi, en osannut vastata. Mä en halunnut. Mä en tiennyt mitä voisin kertoa, mitä haluan kertoa. Se oli mun elämää, miksi mun pitäisi kertoa ihmisille mun elämästäni? Mä pidän yksityisyydestä ja yhtäkkiä mun pitäisikin avautua kaikille, millasta elämää elin. Tyydyin siis sanomaan, kivaa oli.
Oon tajunnut, että mulle suomi pysähtyi siinä kohdassa kun nousin koneeseen ja palatessani se taas jatkoi eteenpäin. Mutta eihän se niin mene.
"Paluu opiskeluelämään kahden YK-vuoden ja kehitysmaissa vietetyn ajan jälkeen oli ehkä liian suuri harppaus. Kun kerroin muille kokemuksistani, he alkoivat muistella omia vaihto-oppilasvuosiaan Ranskassa. Monet eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet, mitä olin kokenut."
"Rovaniemellä ei ollut ystäviä eikä sukulaisia, joita huomasin lopulta kuitenkin kaipaavani. Aluksi olin vain iloinen, etten ollut Helsingissä, missä olisin palannut siihen vanhaan tuttuun ympäristöön ja joutunut selittämään ystäville ja tutuille samoja juttuja uudelleen ja uudelleen ja vastaamaan kysymykseen ”Mitä sä nyt sitten aiot tehdä?” En todella- kaan tiennyt. Vaikeinta oli vastata kommentteihin, kuten ”Eikö olekin ihana olla taas takaisin Suomessa”, kun oikeasti olisin halunnut olla
jossain ihan muualla, mutta en toisaalta halunnut loukata paluustani iloitsevia sukulaisia. Palasin Suomeen, mutta en kuitenkaan palannut sinne mistä lähdin. Enkä tiennyt minne lopulta asettuisin, sellaisen suunnitteleminen tuntui repivältä. Olin tuuliajolla ja juureton, masen- tunutkin."
Muistan kun mun entinen pomo kysyi multa jotain Ghanasta, sain juuri ja juuri lauseeni loppuun, kun loppupäivä kuluikin hänen muistellessaan kuinka oli nuorena reissannut 3viikkoa Amerikassa. Jep, hienoa. Monet ihmiset myös sanoivat, kuinka mun oli varmaan ihana taas olla Suomessa sieltä kauheasta Afrikasta. Miten mä nyt sellaisesta olisin voinut tykätä hei haloo. En mä osannut vastata tälläisiin kysymyksiin. Sisimmässäni olisin halunnut raivota ja ruveta vaahtoamaan siitä, miksi muuten olisin siellä vuoden viettänyt jos se täyttä paskaa olisi ollut. Tyydyin vastaamaan, joo ihan kivahan täällä on olla.
"Huolimatta siitä, että palaajat lopulta sopeutuvat Suomeen ja hyväk- syvät suomalaiset tavat, haaveilee osa palaajista uudesta lähdöstä. Monet lähtevätkin, sillä kun on kerran lähtenyt ja palannut, eivät uudet lähdöt ja paluut tunnu enää niin suurilta hypyiltä tuntemattomaan."
Mä lähdin pois. Huolimatta siitä, että puolessa vuodessa onnistuin taas aika hyvin omaksumaan Suomalaiset tavat, tuli tunne että mun on aika taas lähteä. Ja mä lähdin, enkä oo katunut sekunttiakaan.
No joo, mutta jos kiinnostaa niin tekstin voi lukea osoitteesta.
http://www.finnwid.fi/Julkaisut/tuttu_vieras_kotimaa.pdf
Vaikka mulla olikin vaikeaa Suomeen palattuani, koen oppineeni paljon itsestäni ja se on tehnyt musta vahvan. Katsotaan miltä tuntuu, kun täältä suomeen joskus palaan, mutta tän tekstin ansioita, tiedän etten oo yksin mun ajatusten kanssa ja että kaikki kääntyy loppujen lopuksi hyväksi.
Mun uudet sukat, vähäx nolooo
