13.5.2012

Mä oon kirjottanyt tän tekstin Ghanassa pari kuukautta ennen lähtöä takas Suomeen. En oo päässy käymään netis tai oon vaan unohtanut tän, no nyt löysin sen ja tässä tulee sen hetken ajatuksia :)

13.5.2012

7 viikkoa jäljellä, ja sitte on matkustus kuukausi ja sitten kotikoti suomeen. Täytyy myöntää että nyt jo pikkuhiljaa rupee odottaa suomeen paluuta. Täällä oon sen tajunnu, että kyllä se suomi vaan on ihana maa ja kaikki toimii siellä. Mä rakastan Ghanaa, en mä sitä kiellä. MUTTA vaikka oon kovasti ittelle yrittäny myönnytellä et pystyisin muuttamaan Ghanaan, niin en mä pystyis. En vaan pystyis. Suomi on mun koti ja luultavasti tulee aina olemaan. Mä rakastan suomen kieltä, ei siinä ettenkö osaisi puhua englantia, mutta suomi on mun äidinkieli ja haluan voida puhua miettimättä sanajärjestystä tai muuta vastaavaa. Asiasta Ghana englantiin, yyh mun englanti on muuttunu Ghanaenglanniks :( Ja tää on paha asia, esim.: You want what? You say what? Is for who? As for me, me Im coming to eat. Täällä käytetään paljon coming sanaa, Im coming to going to collect water. Nii ja ääntämisestä water=wota, tomorrow=tomollow, ask=aks, six=sis, three=tree jne tälläsiä tyhmiä juttuja…

Mä kunnioitan ghanalaisia valtavasti ja niiden elämä ei oo mitään helppoa. Naiset, siinä missä suomalainen saa vauvan, hän saa jäädä kotiin 3vuodeksi. Täällä kun saat vauvan, heität sen selkääs heti kun vaan pystyt ja menet töihin. Rahaa on saatava että pysyy elossa. Miehet työsentelee normaalisti aamusta iltaan, koska se on niiden velvollisuus tuoda raha elämiseen. Mutta normaalisti nainenkin käy töissä. Mun host-isä lähtee töihin aamulla 6.30 ja tulee kotiin 22.30 maanantaista lauantaihin. Mun äiti kävi töissä kun tulin tänne, mutta se lopetti jouluna kun sai vauvan. Se on ollut kotona päivät tähän asti, mutta viimeviikolla alotti taas käymään töissä.

MUlla on kaks kuukautta jäjkellä täällä Ghanassa, mutta kyllä toi kotikoti rupee jo olemaan mielessä melkein joka päivä. Kyllä mä vaan rakastan suomea ja tiedän että sinne mä kuulun. 

1/6osa jäljellä täällä Ghanassa. Päivät menee nopeasti, ja tuntuu, että en ehdi viettää tarpeeksi aikaa mun lasten kanssa koulussa ja perheen kanssa kotona. Mutta oon iloinen, että tää mun vuosi lähenee loppuaan. Mulla alkaa jo olla ikävä kotikotia. Tää tän hetkinen koti ja perhe on aivan parhautta, mutta ei tästä voi koskaan tulla ykkös kotia. Tää on hyvä kakkonen, mutta suomi koti on ykkönen, ja tulee luultavasti aina olemaan. Mä rakastan mun äitiä, jonka luo tuun muuttamaan kun tuun takasin suomeen. Heha toki en lupaa, että siitä tulee helppoa. Oon asunu nyt melkein vuoden omillani ja kun äiti vieraili täällä 10 päivää, oli se jo melkein liikaa… Ja äitiki on nyt tottunu asuu yksin, no katsotaan. Mä nimittäin tarvin rahaa, niin olis hyvä punkata äitin luona et sais säästettyä. Mun tarkotuksen olis muuttaa Helsinkiin tossa ens vuoden alkupuolella ja ehkä jopa hakea kouluun. Tosta kouluun hakemisesta en kyllä lupaa, lupaan vaan harkita asiaa :D

Mä kaipaan mun koiraa Nuppua. Ja mua pelottaa, ettei se muista mua enää vuoden jälkeen, vaikka tiedän et koirat ei unohda. Mutta mitä jos niin onki käyny ja Nuppu ei enää oo mun ykkönen? No on se, pakko olla! Oon jo unohtanu, miten ihanaa oli aina aamusin herätä siihen kun Nuppu hyppää mun sänkyyn ja haluaa kaivautua mun peiton alle lämpimään. Tai ku sille heittää palloa, niin se sekoaa ihan totaalisti eikä usko yhtään mitään. Tai ku se näkee olohuoneen ikkunasta toisen koiran ja alottaa sellasenki haukkumisen että järki lähtee. Tai ku oon tehny siitä niin neidin, ettei se lähde talvella ulos ilman takkia ja fleece tassuja. Tai ku se kuulee sanan lenkille ja sen häntä rupeaa helilumaan ja se on ihan intopiukeena. (Mutta kiitos äitin, Nuppu ei enää suostu lenkille!!!!!!! Mitä se on sille tehny????:D) Mä tiedän että kaikki menee hyvin ja musta tulee sen ykkönen! Ja siitä tulee mun!

Mä kaipaan vuodenaikoja. Vaikka monet varmasti aattelee, kuinka onnellinen oon kun saan olla lämpimässä koko vuoden. Tottakai oon onnelinen, en mä sitä kiellä. Mutta nykyisin päivt menee pakoillen aurinkoa. Jos en tarkotuksella lähde tonne rannikolle ottamaan autinkoa, niin en todellakaan halua olla auringossa jos ei oo pakko. On vaan niin kuuma! Kaikista hirveimpiä on päivät sadepäivän jälkeen, silloin vasta tuskaa onkin ja hiki valuu. Mutta siis tottakai on ollu todella mahtavaa kokea, millasta on elää ympäri vuoden kuumuudessa, ja kyllä tähän tottuu. Ei sillälailla ettenko enää hikoilisi, koska kyllä Ghanalaiset hikoilee yhtä paljon. Jä välillä jos sähköt on pois, niin nukun mieluummin mun betonilattialla sängyn sijasta, koska se on kylmempi. Mutta välillä taas herään yöllä ja oon ihan jäässä, koska oon jättäny tuulettimen päälle yöksi. Ja on jo ihan normaalia vetää farkut jalkaan päivisin vaikka pihalla on se ainakin 30 lämmintä. Kaikkeen tottuu. Mutta siis oon onnellinen, että suomessa on vaihtelua, vaikka talvisin onki muka liian kylmä ja kesäisin liian sateista, niin on se vaan kivaa ettei kaikki päivät oo samanlaisia. 

Mä kaipaan ystäviä. Mulla ei oo ku muutama ystävä, mutta en mä tarvi enempää! Mun ystävät varmasti tietää ketä tarkotan, ja ku tuun takas niin leivon teille mangojuustokakun! Toki oon saanu täällä pari mahtavaa ystävää, mutta toinen asuu Saksassa ja toinen Sveitsissä, niin niitä ei kovin usein tuu näkemään ku täältä kotiudun. Mutta siis mun ystävät on mulle kaikki kaikessa, ja ilman niitä en pärjäisi täs elämäs, joten ootte rakkaita ja pian nähdään <3

Mä kaipaan suomalaista ruokaa. Mutta siis perusasiat suomessa on täällä mahdottomuutta. Maito, täällä ei ole lehmiä, eli siis ei maitoa. Vuohia olisi, mutta nää ei vaan ymmärrä, että niistä sais maitoa. Mutta nyt on ainaki tullu todistettua se ettei ihminen tarvi maitoa, koska täällä ei myöskään oo juustoa mistä sais kalsiumia, niin silti oon elossa! Niin täällä ei siis saa juustoakaan, voih oltermanni, mulla on ikävä sua <3 Oon juustofriikki, (vaan oltermanni) ja mä tarvin sitä, normisti pystyin syödä hitosti juustoa päiväs, mut täälläse ei vaan oo mahdollista, yyh. Ruskea leipä, täällä saa vaan sugarbread, butterbread tai teabread, mikä niitä yhdistää, kaikki valkosia ja maistuu melkein samalle :D Suklaa, täällä ei saa suklaata eikä karkkia, eikä sipsia, mun henki ja elämä. Mutta popcornia täällä saa, ja sugarpopcorn on oikeesti parempaa ku salt one! Mutta kerran kävi sellanen hassu juttu, että join viiniä "hieman" liikaa ja söin sugarpoppiksia ja oksennushan siinä sitte tuli kivasti.. Niin sen jälkeen en oo voinu popcornii koskea.

Mä kaipaan normaalia vessaa, sellanen mihin voi laittaa paperin sisälle ja vetää sen! En mitää kuoppaa, tai suihkun lattiaa… Ja toki tää suihkussa käynti kylmällä vedellä ei ainaa oo hirveen mukavaa. Varsinkaan kipeenä. Ja vielä ku ei oo running vettä vaan pitää hakea kaivosta… Tää kaivosta veden haku oli just sellanen kiva homma ekat 2 viikkoa, mutta nyt rupee jo välillä vituttaa ku tarvin vettä ja sitä pitää lähteä hakemaan monta kertaa. Mutta loppujen lopuks, en mä oo montaa kertaa kaivannu lämmintä vettä, eikä mun tarvi fetsata ku viikonloppuisin :)

Mitä mä en kaipaa on hiljaisuus! Täällä musiikki on jokapaikassa ja joka aikaan. Jos joku haluaa kuunnella musiikia oli kello sitten 2 päivällä tai yöllä niin siinähän kuuntelee, ja  juuri niin lujaa kun huvittaa. Ja normaalisti se on lujalla, ja samaan aikaan erisuunnasta kuuluu toista musiikkia ja kolmannesta suunnasta kolmatta musaa. Sunnuntaisin vaparihuoneen naapurit alottaa jeesusmusiikin soiton siinä 4 aikaan aamusta, no eipä ainakaa tarvi mennä kirkkoon ja osaan kaikki jesusbiisit. Täällä ei siis oo hiljasta koskaan, mutta nykyään en pysty ees nukahtaa jos en kuuntele mun ipodia ku meen nukkuu. Ghana on täynnä kukkoja, enkä ymmärrä kuka on keksiny et ne sanoo kukkokiekuu vaan 4 tai 5 aamulla, se on bullshittia! Ne kuulkaas kiekuu 24/7 aamusta aamuun, ja lujaa! Siihenku yhdistät vielä koirien haukunnan ja kello olis 3 yöllä niin avot <3

Toi teksti ei oikein kuvaa mun ajatusmaailmaa enää, mulla on kauhea ikävä Ghanaa! Tekisin mitä vain, että pääsisin takaisin sinne. Ja tää Suomi, kuten oonkin jo sanonut ei tänne kotikotiin tuleminen ollutkaan niin helppoa mitä silloin kuvittelin. Kulttuurishokki iski aika isona ja ei tää vaan tunnu siltä "unelmalta" miltä olin mielessäni kuvitellut sen tuntuvan. No päivä kerralla eteenpäin ja mistä sitä tietää minne mä tuun joskus päätymään. En mäkään sitä tiedä vielä, enkä suoraan sanottuna jaksa sitä nii miettiä.

Mutta Nuppu on yhtä ihana kun aina, en halua jättää Nuppua enää koskaan <3