Voisinko jo aikuistua?

Mä oon vähän hukassa. Tai siis aika paljonkin.. Suoraan sanottuna ihan liian hukassa. Mun pääkoppa on yhtä mössöä, miksei se voi järjestyä ja kertoa oikeat vastaukset mun kysymyksiin?
Suurin asia nyt on se, että mitä mä haluan mun elämältä? Oikeesti oon täs jo kelaillut et "joo sit ku tuun takas täältä Saksasta lähden Ghanaan pariks kuukaudeks ja sit vois vaikka lähtee aupairiks uudestaan, uuteen maahan" EMMI, mikä sua vaivaa?
Hei haloo, olisko aika jo aikuistua ja ruveta opiskelemaan, hommata talo, auto, mies, lapsia? Mä en voi elää tällästä Peter Pan-get over it -elämää. Thank God, että oon vielä 20v, mut voisko tän ajan pysäyttää? Mut haluisinko mä et tää aika pysähtyis? En. Mä tiedostan ite sen, että ajattelen näin hassusti ja et ei pitäis ajatella näin. Mutta jos yritän miettiä, et joo nyt keväällä haen taas sairaanhoitajaksi Turkuun, toivon mukaan syksyllä muutan opiskelemaan. Opiskelen 3vuotta ja sitte saan kivan työn ja lapsia vois saada pikkuhiljaa. Niin se vaan ei mee mun kaaliin. Just nyt käyn kovaa tahtojen taistoa, haenko opiskelemaan ollenkaan. Mä tiedän ihmisiä jotka odottaa innolla et saa hakea opiskelemaan ja onnistua pääsykokeissa. Mut mun pitää pakottaa itteni painamaan sitä ilmottautumisnappulaa ja kauhulla odottaa sitä päivää ku pitää lähteä pääsykokeisiin.

Mun kaikilla kavereilla on suunnitelmia, mitä ne haluaa olla isona, miksei mulla oo sellasia? En mä voi elää tällästä pätkätyö elämää, missä kerätään rahat uuteen reissuun ja palataan äitin luo rahojen loputtua ja etitään uus työ. Ei en mä halua olla tällänen. Kun mä mietin mikä mä haluan olla isona, niin näen vaan mustaa. Kuinka helppoa olis tietää et hei tääjatää on mulle todella tärkeitä ja tätäjatätä mä haluan isona tehdä. Mut ei niin ei. Jos joku vaan kertois että miten mun tulee toimia.

Mä tykkään Saksasta, oon innostunut tästä kielestä ja haluaisin oppia sen. Pidän saksalaisesta kulttuurista, missä ihmiset on ystävällisiä, naapurit tervehtii, kaikki on iloisia(paitsi J:n vittunaapuri jonka koira suostuu vaan nukkumaan autossa jos se on liikkeellä) Mut pitäiskö mun jäädä tänne Saksaan, vai muuttaa Suomeen? Vai lähteä vielä kerran ettimään mun paikkaani? Ja ehkä vielä kerran sen jälkeen? Ja mitä sit tapahtuis? Olisinko yhtä hukassa kun nytkin? Mä kuulen paljo kehuja, kuinka oon rohkee ja pääsen näkemään uusia kulttuureja, ihmisiä, opin enemmän itsestäni. Joo oon onnellinen et oon tehnyt mun valinnat elämässäni näin. Vuosi Ghanassa on ollut paras päätös koskaan. Tää Saksassa eläminen on mahtavaa enkä vaihtais tätäkään mihinkään Mutta silti jollain tasolla kadehdin ihmisiä, jotka mun iässä opiskelee unelmiensa ammattia, säästää unelmiensa taloon, miettii tulevien lastensa nimiä. Mut silti en millään saa ahdettua mua tähän muottiin, en vaan saa.

Mä tunnen jollan tavalla eläväni mun unelmien elämää, mut sit toisaalta oon ihan väärässä paikassa.