Kun haluaa jäädä ja kun haluaa lähteä

Pikkuhiljaa helpottaa. Suomeen palaaminen oli taas aika kova pala purtavaksi. Miksen mä ikinä opi.
Miksi kulttuurishokki tulee aina suomessa? Eikö mun pitisi ja osata valmistautua siihen?

Ahdisti töihin palaaminen. Ahdisti vapaapäivät. Ahdisti huono sää. Ahdisti reissukavereiden kuvat. Ahdisti suomi. Ahdisti tiskien tiskaaminen. Ahdisti olla yksin.  Ehkä pitäisi kysyä, että mikä ei ahdistanut..

Nyt tuntuu paremmalta, Mirkun näkeminen auttoi paljon. Vielä kun näkisi seinäjoki tytöt, onneksi sekin tapahtuu pian!

Meksiko tuntuu vielä läheiseltä, eikä tunne sinne muuttamisesta ole hävinnyt mihinkään. Ahdistaa vaan tää välitilaelämä taas. Sen minimoidakseni olen päättänyt olla päättämättä mitään ja elää täysillä tän kesän.

Kaikki on oikeastaan hyvin, mitä mä valitan. Mulla on ihania ihmisiä lähellä. Mulla on töitä. Kesä on täällä. Nuppu on täällä. Mä oon ruskea. Mä oon onnellinen, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa.

1) I walk down the street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I fall in.
I am lost... I am helpless.
It isn't my fault.
It takes forever to find a way out.

2) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I pretend I don't see it.
I fall in again.
I can't believe I am in the same place.
But, it isn't my fault.
It still takes me a long time to get out.

3) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I see it is there.
I still fall in. It's a habit.
My eyes are open.
I know where I am.
It is my fault. I get out immediately.

4) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I walk around it.

5) I walk down another street.